LPG-hoidoilla päästään vaikuttamaan kivuttomasti mutta tehokkaasti syvälle lihakseen ja lihaskalvoihin. Hoidolla voidaan vähentää mm. lihaksen jäykkyyttä ja hoitaa erilaisia kiputiloja. Lihasten palautumista rasituksesta sekä esim. revähtäneiden lihasten paranemista voidaan merkittävästi nopeuttaa.

Nivelkapselit, jänteet ja ligamentit muodostuvat sidekudoksesta (kollageenista ja elastiinista). Vaurioitumisen seurauksena kudos voi tulehtua, turvota ja muodostaa arpikudosta. LPG-hoidolla vaikutetaan tehokkaasti ja syvälle suoraan sidekudokseen ja vähennetään tulehdusreaktiota. Hoidolla vähennetään nivelten jäykkyyttä ja kipuja, jolloin nivelen toimintakyky paranee. Esimerkiksi niska- ja selkävaivaisilla voidaan hoitaa myös välilevyjä (kulumatapauksissa) ja nikamien välisiä niveliä koska teknologia mahdollistaa hoitamisen myös selkärangan päältä. Selkärankaa ympäröivissä kudoksissa nestekierto ja aineenvaihdunta tehostuu ja näin parantuneen ravinnonsaannin ansiosta välilevy voi paremmin.

LPG-hoitojen aineenvaihduntaa lisäävän, nivelliikkuvuutta parantavan ja lihaskireyksiä vähentävän vaikutuksen ansiosta voidaan hoitaa myös kroonisia limapussin eli bursan tulehduksia. LPG on niitä harvoja hoitomuotoja joilla voidaan hoitaa sekä akuutteja että kroonisia limapussin tulehduksia eli bursiitteja.

Arpikudosta syntyy leikkausten, traumojen ja palovammojen seurauksena. Arpikudos haittaa verenkiertoa ja ravintoaineiden kulkua soluihin. Se voi rajoittaa nivelten liikkuvuutta ja aiheuttaa kipua. Lisäksi arpea ympäröiviin kudoksiin kerääntyy usein ylimääräistä rasvakudosta. Arpiin liittyvä kipu johtuu ihon pienten hermojen puristuksesta ja ärsytyksestä. Imurullaustekniikka nostaa ihoa, lisää arpea ympäröivän ihon elastisuutta, kiihdyttää ravintoaineiden kulkua ja lievittää siten kipua. Arpikudoksen muodostumista voidaan vähentää jo vaurion akuutissa vaiheessa. Loistavia tuloksia on saatu jopa 20 vuotta vanhojen arpien ja kiinnikkeiden hoidossa. Lisäksi arvesta tulee esteettisesti kauniimpi.

Palovammoissa ihon uusiutuminen nopeutuu ja kivut vähenevät arpikudoksen elatisuuden lisääntyessä. LPG laite on kehitetty alkujaan Ranskassa juuri palovammojen ja arpikudosten hoitoon.

Leikkauksesta toipumista voidaan nopeuttaa LPG-hoidolla huomattavasti. Vaikutus perustuu lymfaattisen järjestelmän toiminnan tehostumiseen, kuona-aineiden tehokkaampaan poistumiseen leikkausalueelta ja arpikudoksen vähenemiseen. Leikkaustulosta parannetaan myös tehostamalla leikatun kudoksen (esim. polven nivelsiteiden) toipumista operaatiosta.
Esimerkiksi rintasyöpäleikkausten jälkitiloissa LPG:tä on hyödynnetty paljon, erinomaisin tuloksin. Menetelmä tehostaa lymfaattisen järjestelmän toimintaa jolloin ylimääräisen kudosnesteen ja kuona-aineiden poistuminen tehostuu, turvotus vähenee, uusia imusuonia muodostuu tuhoutuneiden tilalle ja arpikudos vähenee. Näiden vaikutusten myötä kipu vähenee ja käden liikuttaminen helpottuu.

Turvotus johtuu laskimoverenkierron ja lymfanesteiden kierron heikkenemisestä. LPG-hoito tehoaa nopeasti usealla eri tavalla laskimoiden vajaatoimintaan ja jopa iholle ilmestyneisiin suonikohjuihin: Nestekierto paranee laskimoissa ja lymfaattisessa järjestelmässä, iho tulee kimmoisammaksi, kipu vähenee asteittain ja jalkojen turvotus vähenee. Hoidon vaikutukset kestävät usein hyvinkin pitkään.

Neurologisissa sairauksissa hoidon teho perustuu siihen, että syvälle ulottuvan teknologian ansiosta voidaan vaikuttaa myös hermoston tasolle:  hermo-lihas -järjestelmän stimuloiminen, spastisuuden väheneminen, lihasten sekä elimistön yleisen aineenvaihdunnan lisääntyminen ja sitä kautta lisääntyvä rentoutuminen. Lisäksi hoito vähentää turvotusta ja lievittää kontraktuuria. Kipujen lievittymisen myötä myös elämänlaatu kohenee.

Monet fibromyalgia- ja reumapotilaat ovat hyötyneet LPG-hoidoista merkittävästi. Parantamalla nivelen aineenvaihduntaa voidaan helpottaa nivelkipuja ja -jäykkyyksiä ja kontraktuuria. Hoito helpottaa myös lihassärkyjä, rentoutuminen helpottuu ja unen laatu kohenevat mm. hormonaalisten ja hermostollisten vaikutusten myötä. Nivelen aineenvaihduntaa voidaan lisätä, jolloin oireilevan nivelen toiminta paranee ja kipu vähenee.

LPG -FYSIOTERAPIA
LPG -SPORT
LPG -WELLNESS
LPG -BEAUTY
- Luksuselämyksiä ja hoitoja Tampereen keskustassa -
TAIQA  Keskus 
I  Puutarhakatu 23 C  I  33210 Tampere  Puh. 0400 973 321  e-mail: taiqakeskus@taiqakeskus.fi
Luksuselämyksiä ja hoitoja Tampereen keskustassa
TAIQA -keskus 
I  Puutarhakatu 23  I  33100 Tampere  Puh. xxx xxx xxx  e-mail: info@TAIQA.fi