Kipu
Neurosonic lievittää eri tyyppisiä kipuja, erityisesti stressiperäisiä kipuja.
Kivun lievitys perustuu moniin samanaikaisiin tekijöihin rentoutumisen aikana.
Jo itse rentoutuminen lievittää kivun tuntemusta.
Keskushermostossa tapahtuu kipua lievittäviä muutoksia rentoutumisen myötä.
Lihakset rentoutuvat, jolloin niiden verenkierto paranee, lihassärky lievittyy ja raajojen puutuminen vähenee.
Psykoterapeutti ja laitteen kehittäjä Marco Kärkkäinen on hoitanut yli 10 vuoden aikana satoja erilaisista kivuista kärsineitä asiakkaita.
Pääsääntöisesti kipu on ollut seurausta pitkittyneestä stressistä ja sen aiheuttamasta lihasjännityksestä ja muutoksista keskushermoston toiminnassa, verenkierron heikkenemisestä lihaksissa ja palautumisen hidastumisesta.
Tällainen kiputyyppi esiintyy yleisesti niska/hartiakipuina, alaselkäkipuna, jännityspäänsärkynä/migreeninä, vatsakipuna ja epämääräisinä kipuoireina eri puolilla kehoa.
Yhteistä näille on se, että selittävää fysiologista vikaa ei välttämättä löydy tarkoista tutkimuksista huolimatta.
Muita kiputyyppejä ovat olleet reumaattinen kipu sekä loukkaantumisen jälkeinen kipu.
Neurosonic-menetelmää on käytetty yhdistettynä psykoterapiaan ahdistusoireiden aiheuttaman psykosomaattisen kipuoireilun hoidossa hyvällä menestyksellä.
Ikäryhmä kivun hoidossa on ollut 9 – 93 vuoden välillä, suurin ikäryhmä välillä 40 – 65 vuotta.
Tuloksia kivun lievittymisessä saavutetaan yleensä 5 – 10 hoitokerran välillä.
Neurosonic ei sovellu mekaanisen vaivan aiheuttaman kivun (esim. akuutti välilevyn pullistuma) eikä tulehduskivun hoitoon.